NäyttelytRassin kanssa on hinkattu näyttelyitä vähän liikaakin, varsinkin sen ollessa alle kolmen vuoden. Rassia ei enää näyttelyissä nähdä. Kokonaissaldona kertyi:
Appelbergin Maria on trimmannut Rassia viimeset kaksi vuotta ja se näkyy myös tuloksissa! Muutaman kerran Serti oli todella lähellä. Ammattilaisen apuun kannattaa turvautua. Jalostustarkastus5.11.06 kävimme Rassin kanssa jalostustarkastuksessa Ypäjällä. Tuloksena hyväksytty ja laatupisteitä tuli melkein täydet eli 292,31 / 300!!! Ainoat moitteet olivat, että takajalkojen sääriluu saisi olla hieman pidempi, koira saisi olla kauttaaltaan pienempi ja se esitettiin turhan hoikassa kunnossa. Muuten kaikkien arvostelukohtien kohdalla oli A1. Jalostustarkastuksessa koiraa verrataan rotumääritelmään, näin ollen se ei ole perinteinen missikisa. |
